SaPKo jatkoi vakuuttavasti myös Iisalmessa

IPK kärsi kauden ensimmäisen kotitappionsa, kun sarjakärki SaPKo haki pisteet lukemin 1-6 (0-1, 1-4, 0-1). Niko Putkonen iski IPK:n ainokaisen Aatu Hämäläisen syötöstä.

SaPKo:n päävalmentaja Pasi Räsänen:

- Tiesimme, että tulemme pahaan paikkaan. Muutama ensimmäinen vaihto näyttikin vaikealta, mutta onneksi selvisimme siitä. Sen jälkeen saimme omaa peliämme käyntiin. Ensimmäinen erä oli tasainen.

- Toinen erä oli rikkonainen. Pystyimme hyödyntämään ylivoimat ja alivoimamme toimi hyvin. Siinä oli ottelun ratkaisu. Olen erittäin tyytyväinen. Täältä ei mikään joukkue helpolla pisteitä hae.

IPK:n päävalmentaja Jukka Niiranen:

- Tarkoituksemme oli lähteä haastamaan SaPKo:a tosissaan. Aloitimmekin hyvin ja saimme muutaman tilanteen heidän päähän.

- Olemme puhuneet alkukauden jäähykurista ja mailakontrollista, mutta tänäänkin otimme liikaa turhia jäähyjä. SaPKo:lla on hyvä ylivoima ja jäähyt kostautuivat. SaPKo pelaa voittoputkessa ja se näkyy hyvänä itseluottamuksena.

- Olen pettynyt tämän päivän pelaamiseemme. Emme pystyneet siihen peliin, mitä halusimme. Vaikeilla hetkillä meidän pitää luottaa omaan pelitapaamme. Mietittävää perjantaille jäi.

Tilastopalvelu

Lehdistötilaisuus (Iisalmen Sanomat)

Maalikooste (Iisalmen Sanomat)

Maalit:

1. erä:

0-1 Pulli YV (Jekunen, Monto)

2. erä:

1-1 Putkonen (Aa. Hämäläinen)
1-2 Hämäläinen YV (Lepaus, Jurgens)
1-3 Lahtela YV (Pulli, Lepaus)
1-4 Salo
1-5 Monto (Tanus, Elo)

3. erä:

1-6 Tanus (Hämäläinen, Forsström)

Torjunnat:

Godla, IPK: 13+13+7=33
Aho, SaPKo: 5+8+10=23

Yleisö: 789