IPK:lle kauden ensimmäinen voitto

IPK avasi voittotilinsä kauden neljännessä harjoitusottelussa, kun Asplöven HC kaatui jännittävien vaiheiden jälkeen maalein 7-4 (2-3, 2-1, 3-0).

Asplövenin päävalmentaja Urban Lahti:

- Saimme peliin hyvän lähdön ja pääsimme johtoon. IPK:n onnekkaaseen 3-4 –kavennukseen saakka ottelu oli meidän hallussa. Siitä peli kääntyi kuitenkin IPK:lle. Kaiken kaikkiaan IPK:n voitto oli ansaittu.

IPK:n päävalmentaja Jukka Niiranen:

- Alkuun annoimme kaksi ilmaista maalia ja se loi peliimme epävarmuutta. Alku oli meiltä vaisu. Annoimme vastustajan tehdä aloitteita ja tuntui, että pelkäsimme virheitä. Toisessa erässä paransimme.

- Ongelmamme on ollut omasta päästä lähteminen paineen alta ja sinne hukkuu jatkuvasti liikaa kiekkoja. Onneksi jaksoimme tehdä töitä kolmannessa erässä ja palkinto tuli voiton muodossa. Viimeiseen erään olen tyytyväinen.

- Jäähyjä tulee vielä liikaa ja meidän pitää oppia Mestiksen tuomarilinja. Tänäänkin kulutimme välillä turhaa energiaa purnaamiseen. Jäähyt olivat selviä ja tuomarit hoitivat hommansa hyvin.

- Voitto oli siinä mielessä tärkeä, että saamme tästä varmasti itseluottamusta jatkoon, vaikka pisteitä ei jaossa ollutkaan. Tästä on hyvä jatkaa perjantain Hermes-otteluun.

Maalit:

1. erä:

0-1 Julkunen (Kangasniemi)
0-2 Rajala (Konttinen)
1-2 Katosalmi YV (Pälve, Komulainen)
1-3 Rajala YV (Julkunen, Konttinen)
2-3 Tolvanen (Aa. Hämäläinen, Zboril)

2. erä:

2-4 Saarenpää YV (Rajala, Kangasniemi)
3-4 Zboril (Virtanen, Tolvanen)
4-4 Heikkilä (Riihola, Fofanov)

3. erä:

5-4 Al. Hämäläinen (Zboril, Aa. Hämäläinen)
6-4 Komulainen (Kurkinen)
7-4 Heiskanen TM (Kokkonen)

Yleisö: 432