IPK kohtaa välierissä Nokian PYRY:n

IPK:n ja PYRY:n välinen välieräsarja polkaistaan käyntiin Nokialla lauantaina klo 17. Sekä IPK:lla että PYRY:llä on alla tiukka kolmeen otteluun venynyt puolivälieräsarja. PYRY eteni välieriin voittamalla KJT:n, kun IPK puolestaan päihitti Huntersin.

PYRY:n päävalmentaja Sami Karppinen:

- Vastakkain on Suomi-sarjan kaksi kiekollisesti taitavinta joukkuetta. Tämä playoff-sarja tulee olemaan hyvää PR:ää Suomi-sarjalle.

- Lähtökohdat ovat tasaiset. Molemmilla joukkueilla on alla kolmeen peliin venynyt puolivälieräsarja. Välimatka kaupunkien välillä on pitkä ja toivottavasti kotiedusta olisi meille hyötyä.

- IPK:ssa pelaa monia minulle tuttuja pelaajia, sarjan paras puolustaja Otto Huttunen etunenässä. Pelasimme KJT-sarjan melko pitkälti neljällä kentällä, mutta toki Antti Hildenin ja Mika Niemen johtamat kentälliset tulevat olemaan isossa roolissa.

- Sekä Nokialla että Iisalmessa on hyvä playoff-pöhinä päällä ja yleisö on ollut hienosti mukana. Laadukas ottelusarja on tulossa.

IPK:n valmentaja Eetu Qvist:

- Neljän joukkoon pääseminen oli meiltä hyvä suoritus. Hunters-ottelusarja oli huikea ja pelasimme kauden taistelevinta peliä juuri tärkeimmällä hetkellä. Etenkin kolmas peli oli meiltä loistava esitys.

- Nyt edessä on vielä kovempi haaste. PYRY on ottelusarjaan lähdettäessä selvä ennakkosuosikki ja he voittivat myös molemmat keskinäiset kohtaamisemme runkosarjassa. Meillä ei ole mitään hävittävää. Kun pelaamme vähintään samalla tasolla kuin Hunters-sarjassa, uskon, että meillä on mahdollisuudet yllätykseen.

- PYRY on kiekollisesti taitava joukkue, jossa on huipputaitoa etenkin kahdessa ensimmäisessä kentässä. On selvää, että meidän tulee pelata uhrautuvasti ja rohkeasti. Iisalmelaisyleisö on ollut tähän asti huikea ja olemme saaneet heiltä voimaa. Myös Nokialla peleissä on hieno tunnelma. Edessä on kova vääntö finaalipaikasta.

IPK-sentteri Joona Suihkosen tunnelmat välieräsarjan alla (Iisalmen Sanomat).

Tulosseuranta (finhockey)