IPK metsästää välieräpaikkaa Porvoossa sunnuntaina

IPK kohtaa sunnuntaina Huntersin puolivälieräsarjan toisessa ottelussa. Joukkue matkusti eilisen ottelun jälkeen Mikkeliin, josta matka jatkuu Porvooseen sunnuntaina. Jatkoon pääsee kahdella voitolla.

IPK:n päävalmentaja Jukka Niiranen:

- Eilinen peli oli tasainen, jonka käänsimme kolmannessa erässä voitoksi. Eilinen ei kuitenkaan auta tänään yhtään. Saimme toki uskoa omaan tekemiseemme ja sillä tiellä yritämme jatkaa. Erityisesti kolmas erä oli meiltä loistava.

- Tämä on todella tasainen ottelusarja. Taistelimme eilen hienosti ja pelasimme uhrautuvaista peliä. Blokkasimme tilastojemme mukaan kolmisenkymmentä laukausta. Juuri niin meidän tulee pelata tänäänkin. Se on voittavaa playoff-kiekkoa.

- Vieraskentällä meidän tulee pystyä kuitenkin vieläkin parempaan. Hunters on kova kotijoukkue ja erittäin kova taistelu on tiedossa. Olemme katsoneet muutaman pelillisen asian, joita vielä voimme parantaa ja pelisuunnitelmamme on selvä. Hieno ottelu on tulossa.

Jevgeni Fofanov on kärsinyt pelikieltonsa ja hän on mukana kokoonpanossa. Toni Ruotsalainen on sivussa työesteen vuoksi.

Tulosseuranta (finhockey)

Kokoonpano:

Putkonen – Heiskanen – Lyytinen
Savolainen – Heikkilä – Mertanen
Riihola – Suihkonen – Nuutinen
Fofanov – Svensk – Pulkkinen

Kokkonen – Huttunen
Penttinen – Hirvonen
Heinonen – Lukkari
Määttä

Tolonen (Airasvaara)

2. puolivälierä Hunters – IPK 28.2. klo 16:00 Porvoon jäähallissa.