Kolmannen erän kiri tuotti yhden pisteen

IPK:n kolmannen erän kiri toi yhden pisteen, kun Uleåborg A.I.K oli parempi voittomaalikilpailussa. Ottelun loppulukemiksi kirjattiin 3-4 (0-1, 1-1, 2-1, 0-0, 0-1).

A.I.K:n päävalmentaja Jani Kuurlunti:

- Kaksi pistettä maistuvat hyvälle. Emme pelanneet parasta peliämme tänään ja olimme välillä köysissä, koska liikkeemme oli tahmeaa. IPK:n tasoitusmaali harmittaa. Maalia edelsi selkeä jäähy, joka jäi tuomarilta viheltämättä. Tärkeät pisteet kuitenkin ja pudotuspelitavoitteemme elää.

IPK:n päävalmentaja Jukka Niiranen:

- Saimme peliin surkean aluun, kun ensimmäinen laukaus livahti helposti maaliin. Vähäksi aikaa tekemisemme siinä lamaantui. Toisen erän puolivälistä lähtien hallitsimme peliä ja siinä meidän piti tarvittavat maalit tehdä. Tomi Risteli pelasi loistopelin vastustajan maalilla ja siinä oli pelin ratkaisu.

- Viime pelit ovat meiltä olleet hakemista. Emme ole kolmeen viikkoon saaneet yhtään harjoitusta, jossa kaikki olisivat olleet paikalla. Poissaoloja on loukkaantumisten ja työesteiden takia. Se näkyi tänäänkin meidän pelissä. Kaikki kunnia A.I.K:lle. He puolustivat hyvin ja ansaitsivat voiton.

Lehdistötilaisuus (Iisalmen Sanomat)

Maalikooste (Iisalmen Sanomat)

Tilastopalvelu (finhockey)

Maalit:

1. erä:

0-1 Pokka (Tauriainen, Isoaho)

2. erä:

0-2 Koskenkorva (Suojanen, Savela)
1-2 Huttunen (Kokkonen, Svensk)

3. erä:

1-3 Karjalainen SR
2-3 Nuutinen (Riihola)
3-3 Heiskanen (Vanninen, Putkonen)

jatkoaika:

ei maaleja

voittomaalikilpailu:

3-4 Koskenkorva vl

Torjunnat:

Tolonen, IPK: 7+12+9+1=29
Risteli, A.I.K: 12+15+15+2=44

Rangaistusminuutit:

IPK: 1 x 2 min
A.I.K: 2 x 2 min

Yleisö: 528