IPK jatkoaikavoittoon ennätysyleisön edessä

IPK nappasi kaksi sarjapistettä, kun se voitti lauantai-illan Suomi-sarjaottelussa Porvoon Huntersin jatkoajan jälkeen maalein 3-2 (1-0, 0-0, 1-2, 1-0). Ottelun voittomaalista vastasi alivoimalla Joona Suihkonen (kuvassa).

Huntersin päävalmentaja Tero Määttä harmitteli joukkueensa neljättä peräkkäistä tappiota.

- Pysyimme pitkään pelisuunnitelmassamme, emmekä tulleet tänne mitään erityisen hienoa kiekkoa esittämään. Ainoa tavoite oli kolme pistettä. Saimme kolmen tappion jälkeen sentään yhden pisteen. Emme pelanneet huonosti, mutta tulokseen olen pettynyt, Määttä kertoi.

IPK:n päävalmentaja Jukka Niiranen oli tyytyväinen voittoon.

- Varmasti viihdyttävä peli yleisölle. Lopputulokseen olen tyytyväinen kaikkien näiden tapahtumien jälkeen. Ensimmäinen erä oli tasainen, mutta toisessa erässä meillä oli paikat tehdä muutama lisämaali. Emme siinä kuitenkaan onnistuneet ja Hunters pääsi kolmannessa erässä turhan helposti johtoon.

- Ottelun viimeinen kymppi oli meiltä hyvä. Aivan lopussa runnoimme pelin väkisin tasoihin ja Joona Suihkonen iski voittomaalin jatkoajalla. Suihkosen ketju (laitahyökkääjinä Niko Nuutinen ja Joni Riihola) oli meidän paras osa tänään. Maalille ajamisessa ja kamppailupelaamisessa Nuutinen näytti mallia ja hän sai siitä palkinnoksi myös kaksi maalia.

- Hieno peli ja tapahtuma kaiken kaikkiaan. Yleisöä oli paikalla mukavasti ja kannustus oli äänekästä. Toivottavasti ihmiset kannustavat meitä jatkossakin. Tästä on hyvä jatkaa kohti ensi viikkoa, Niiranen totesi.

Karhun Kosketus –ottelussa oli katsojia 762. IPK kiittää!

Maalikooste

Lehdistötilaisuus (Iisalmen Sanomat)

Tilastopalvelu (finhockey)

Maalit:

1-0 Nuutinen (Suihkonen, Kokkonen)

1-1 Seppänen (Jussila)
1-2 Sellman (Runsala, Tepsa)
2-2 Nuutinen IM (Mertanen, Savolainen)

3-2 Suihkonen AV (Huttunen)

Torjunnat:

Nalli, IPK: 12+11+4+0=27
Ahokas, Hunters: 13+8+13+1=35

Rangaistusminuutit:

IPK: 4 x 2 min, 1 x 10 min
Hunters: 3 x 2 min

Yleisö: 762