Saku Kinnunen ratkaisijana - Hermes kaatui voittolaukauskilpailussa

IPK nappasi viikon toisen voittonsa lauantaina, kun Hermes kaatui tiukan taistelun ja voittolaukauskilpailun jälkeen maalein 4-3 (1-0, 1-2, 1-1, 0-0, 1-0). Ratkaisumaalin viimeisteli Saku Kinnunen. IPK-maalivahti Antti Leskiselle kertyi 23 torjuntaa. Leskinen myös pysäytti voittolaukauskilpailussa kaikki kolme Hermeksen yritystä.

Hermeksen päävalmentaja Antti Karhula:

- IPK on parantanut peliään alkukaudesta huikeasti ja täällä Iisalmessa on varmasti tehty oikeita asioita. Kotijoukkue hallitsi ensimmäistä erää täysin ja meillä oli bensa vähissä rankan viikon päätteeksi.

- Toiseen erään heräsimme pelaamaan ja siitä lähtien peli oli tasainen. Kovasta kuormasta huolimatta jaksoimme puristaa loppuun saakka. Siihen olen tyytyväinen. Onnittelut kotijoukkueelle voitosta.

IPK:n päävalmentaja Jukka Niiranen:

- Kaksi hyvää joukkuetta oli vastakkain. Tarkoituksemme oli lähteä aktiivisella luistelulla viemään peliä ja ensimmäisessä erässä siinä onnistuimmekin. Hermes pääsi toisessa erässä ylivoimamaaleilla peliin mukaan ja johtoonkin. Onneksi Aatu Hämäläinen otti ylivoimalla vastuuta ja laukoi tärkeän tasoituksen erän loppuun.

- Loppu oli tasaista taistelua ja ratkaisu oli tälläkin kertaa pienistä asioista kiinni. Rankkareissa Saku Kinnunen ja Antti Leskinen nousivat ratkaisurooleihin.

- Saimme tällä viikolla kuudesta mahdollisesta pisteestä viisi ja siihen olen erittäin tyytyväinen. Nyt vedämme pari päivää happea. Palaamme tiistaina hommiin ja aloitamme valmistautumisen kohti viikonlopun vieraspelejä Turussa ja Lempäälässä.

Maalikooste (Iisalmen Sanomat)

Lehdistötilaisuus (Iisalmen Sanomat)

Tilastopalvelu

Maalit:

1. erä:

1-0 Virtanen (Pälve, Putkonen)

2. erä:

1-1 Appelgren YV2 (Virtanen, Franssila)
1-2 Markkula YV (Limma, Ikonen)
2-2 Aa. Hämäläinen YV (Al. Hämäläinen, Pälve)

3. erä:

3-2 Kinnunen (Zboril, Fofanov)
3-3 Huhtala (Markkula, Appelgren)

Jatkoaika:

ei maaleja

Voittolaukauskilpailu:

4-3 Kinnunen VL

Torjunnat:

Leskinen, IPK: 5+10+6+2=23
Holly, Hermes: 8+3+11+0=22

Yleisö: 588