Lähetetty Lauantaina, 13. joulukuuta 2014

IPK jatkoi voitokkaita otteitaan vieraskentällä, kun HC Satakunta kaatui maalein 3-5. IPK tuli otteluun loistavasti valmistautuneena ja tilanne oli seitsemän minuutin jälkeen jo 0-3 vieraille. Päävalmentaja Jukka Niiranen kiitteli koko joukkueen esitystä.

- Meidän ensimmäinen erä oli loistava ja olisimme jopa voineet tehdä enemmänkin kuin neljä maalia. Toisessa erässä vastustaja pääsi paremmin peliin mukaan ja olimme siinä hieman ottavana osapuolena. Varsinkin heidän ykköskenttänsä Ossi Pellisen johdolla oli vaarallinen ja he tekivät jopa yhden maalin ilmaveivillä. Tämän kauden ilmaveivit ovat siis tasan, Niiranen kertoi.

- Kolmannessa erässä puolustimme johtoamme hienosti, eikä suurta epäselvyyttä voittajasta ollut oikeastaan missään vaiheessa.

- Markus Korkiakoski toi paljon virtaa ykköskenttämme peliin ja myös laitahyökkääjät Niko Putkonen ja Jani Lyytinen pelasivat tehokkaasti. Heidän ketjunsa hyvä peli oli meille tänään voiton avain. Mutta olen tyytyväinen koko joukkueen työmoraaliin ja meidän hyvät esitykset vieraskaukalossa jatkuivat. Myös maalivahti Tuomas Tolonen oli varmaotteinen maalinsa suulla, Niiranen kiitteli.

Neljän tehopisteen iltaa viettäneen Jani Lyytisen haastattelu pelin jälkeen (Iisalmen Sanomat).

HC Satakunta - IPK 13.12.14 - Otteluennakot

Lähetetty Lauantaina, 13. joulukuuta 2014

IPK:lla on edessään viimeiset ottelut ennen muutaman viikon joulutaukoa. Lauantaina joukkue kohtaa HC Satakunnan Eurajoella. Päävalmentaja Jukka Niiranen oli luottavaisin mielin ennen ottelua.

- Lähdimme matkaan jo eilen, jotta voimme valmistautua otteluun parhaalla mahdollisella tavalla. Olemme viime aikoina pelanneet vahvasti vierasotteluissa ja samaan malliin olisi tarkoitus jatkaa tänäänkin.

- Vastustajasta ei hirveästi tietoa ole ja tärkeintä onkin oma suorittaminen. Kun pelaamme omalla tasollamme, meillä on hyvät mahdollisuudet pisteisiin, Niiranen uskoi.

Lainasopimuksilla pelaavat Markus Korkiakoski ja Tuomas Tolonen tekevät ensiesiintymisensä illan ottelunsa. Viime ottelun kokoonpanosta jäävät pois polvensa loukannut Joona Suihkonen sekä sairaana oleva Jevgeni Fofanov.

- Meillä on matkassa pari uutta pelaajaa ja on mielenkiintoista nähdä, mitä he tuovat joukkueemme peliin. Paljon on loukkaantumisia, mutta saamme jalkeille iskukykyisen joukkueen. Nämä kaksi viimeistä peliä ennen taukoa ovat tärkeitä ja kaikki pisteet ovat merkityksellisiä, kun sarjataulukko on niin tasainen, Niiranen päätti.

Markus Korkiakosken ennakkohaastattelu (Iisalmen Sanomat).

Kokoonpano:

Putkonen - Korkiakoski - Lyytinen
Mertanen - Svensk - Ruotsalainen
Patronen - Heikkilä - Savolainen
Nuutinen - Riihola -  Randelin

Lukkari - Kokkonen
Hiltunen - Huttunen
Heinonen - Lampinen

Tolonen (Airasvaara)

Tomi Penttinen - 10 kiperää

Lähetetty Keskiviikkona, 10. joulukuuta 2014

Viime kerralla IPK:n GM Jarmo Ylisipola toivoi näkevänsä joukkueen kapteeni Tomi Penttisen 10 kiperää –haastattelussa. Ipk.fi:n toimitus pääsikin Penttisen juttusille. Tässä juttutuokion anti.

1. Miksi siirryit viime kaudeksi Iisalmen Peli-Karhuihin?

- Pelasin Kalpa-Teamissa edeltävällä kaudella ja joukkue ei osallistunut enää sarjaan, joten oli aika etsiä uusi joukkue. ”Jölli” (Jarmo Ylisipola) oli jo aikaisin keväällä kyselemässä tulevasta kaudesta ja oli oikeastaan aika helppo päätös tulla tänne. IPK:lla oli selkeä tavoite noususta Suomi-sarjaan, joten oli mukava sitoutua tavoitteelliseen toimintaan. Lisäksi kasassa oli todella hyvä joukkue ja mikä parasta; tavoitteisiin päästiin.

2. Mitä sanoisit tämän kauden IPK-joukkueesta ja mihin sarjasijoitukseen olet tyytyväinen, kun kausi on ohi? 

- Joukkueessamme on laaja materiaali, mutta aivan emme ole saaneet kaikkea irti vielä. Meillä on hyvät mahdollisuudet päästä tänäkin vuonna tavoitteeseemme, joka ensisijaisesti on playoffeihin pääsy. Playoffeissa on itsestään selvää, että jokaisen ottelusarjan tavoitteena on voitto, joten kaikkihan silloin tähtää sarjan mestaruuteen.

3. Oletko ennen ollut joukkueessa kapteenina? Miten kuvailisit itseäsi kapteenina?

- Kyllä olen toiminut monta vuotta kapteenina. Yritän tietenkin näyttää esimerkkiä ja kantaa vastuuni joukkueen onnistumisesta, sekä pelillisesti että myös kentän ulkopuolella. Kopissa ja kentän ulkopuolella olen varmasti aika paljon äänessä. Olen avoin ja tasapuolinen kaikkia kohtaan. Tärkeintä on varmaan olla oma itsensä, eikä vetää mitään roolia.

4. Olet koko urasi pelannut...

Lue lisää...

Sivut