Lähetetty Lauantaina, 12. tammikuuta 2019

IPK ja Peliitat kohtasivat lauaintaina elintärkeässä ottelussa Heinolassa, kun joukkueilla oli 5 pistettä eroa sarjataulukossa ennen illan ottelua. 

Tasaisessa ottelussa Peliitat aloitti maalinteon ensimmäisessa erässä, kun Arttu Rämö siirsi isännät johtoon ensimmäisen erän puolessa välissä. IPK tuli tasoihin ottelun puolessa välissä kahden miehen ylivoimalla, kun Saku Kinnunen tasoitti pelin. Hetkeä myöhemmin Jere-Matias Alanen vei vieraat johtoon, jälleen ylivoimalla. Peliitat tasoitti kuitenkin ottelun vielä toisen erän aikana, joten kolmanteen erään lähdettiin 2-2 numeroista. 

IPK sai kolmanteen erään hyvän alun, kun Alanen onnistui toistamiseen ja vei vieraat johtoon. Peli-Karhujen ylivoima oli tänään hyvällä tasolla, kun Aatu Hämäläinen siirsi vieraiden kolmannella ylivoimamaalilla vieraat 2-4 johtoon. Maalin jälkeen IPK sortui jäähyilyyn ja antoi vieraille mahdollisuuden hakea kavennusta kahden miehen ylivoimalla. Peliitat käytti tilaisuuden ja tuli maalin päähän, kun kolmatta erää oli puolet pelaamatta. Sen lähemmäksi kotijoukkue ei päässyt ja IPK vei tärkeät sarjapisteet mukana Iisalmeen. 

  • Tiukka peli, jossa saatiin tehdä 60 minuuttia töitä voiton eteen. Tietyllä tavalla jäi tunne, että oltiin pelin päällä ja ansaittiin voitto. Kolmannessa erässä olimme huolimattomia ja annoimme mahdollisuuden viheltää jäähyjä ja peli meni vielä jännäksi, mutta hienosti taisteltiin siinä tilanteessa. Tyytyväinen olen joukkueen moraalisiin asioihin, se antaa meille mahdollisuuden taistella voitosta, kertoi päävalmenta Tommi Miettinen. 

Ottelun tilastot

Jere-Matias...

Lue lisää...
Lähetetty Lauantaina, 12. tammikuuta 2019

Kaksi edellistä ottelua voittanut IPK pelaa jälleen lauantaina tärkeistä sarjapisteistä, kun se kohtaa vieraissa Heinolan Peliitat, joka on sarjataulukossa 5 pistettä IPK:n edellä, mutta yhden ottelun enemmän pelanneena. 

  • Nautitaan hetki tästä ja ruetaan latautumaan huomiseen koitokseen. Erittäin tärkeät pisteet jaossa, totesi Tommi Miettinen heti perjantain ottelun tauottua. 

IPK kärsi perjantain ottelussa menetyksen, kun joukkueen kultakypärä Mikko Juusola jätti ottelun kesken ylävartalovamman vuoksi. Kim Nousiainen puolestaan on tänään KalPa:n kokoonpanossa. Kokoonpanoon saadaan helpotusta, kun IPK-Teamin Niko Nuutinen nousee pelaavaan kokoonpanoon. 

Peliitat – IPK klo 17.00 

Lähetetty Perjantaina, 11. tammikuuta 2019

Ottelu sai räväkän alun, kun kotijoukkue vyörytti hyökkäyksiä KOOVEE:n päätyyn. Jere-Matias Alasella oli mahdollisuus viedä isännät johtoon rangaistuslaukauksesta, mutta vieraiden maalivahti Tomi Risteli veti pidemmän korren. Heti Ristelin torjunnan jälkeen vieraat siirtyivät pikatahtia 0-2 johtoon. Kotijoukkue IPK ei tästä hämmentynyt vaan nousi vielä ensimmäisen erän aikana 3-2 johtoon, kun Taneli Siikaluoma ja Julius Rantaeskola kahdella maalilla veivät isännät johtoon. 

Kotijoukkue jatkoi vyörytystään toisessa erässä kohti KOOVEE:n maalia. Tuomas Vartiainen sekä ensimmäisen kerran IPK-paidassa osunut Juuso Könönen lisäsivät isäntien johdon erän aikana jo 5-2 lukemiin. 

Viimeisessä erässä vierailija löi kaiken peliin ja tuli kovasti päälle, mutta IPK kesti maalivahti Dennis Saikkosen johdolla. Aleksi Hämäläinen pääsi kaunistelemaan loppulukemat 6-2 vielä reilu minuutti ennen loppua. 

  • Oli tavoite saada jatkumoa viime lauantain ensimmäiseen peliin ja me onnistuimme siinä. Olimme huomattavasti parempia hyökkäysalueen hyökkäyspelissä, kommentoi IPK:n päävalmentaja Tommi Miettinen 
  • Isossa kuvassa olen tosi tyytyväinen. Vaikka viimeisessä erässä huomasi, ettei joukkue ole hirveästi pelannut johtoasemassa viime aikoina, Miettinen jatkoi. 

Joukkueet jatkavat otteluita jo heti huomenna, kun IPK matkustaa Heinolaan Peliittojen vieraaksi ja KOOVEE jatkaa matkaa pohjoiseen RoKi:n vieraaksi.

Tilastot: 

7.08 0-1 MIro Nalli (Saloranta, Sihvonen) YV

7.31 0-2 Vili-Jesper Koivula (Hukki, Ahopelto)

11.40 1-2 Taneli Siikaluoma (Nousiainen, Pyykkönen)

17.54 2-2 Julius Rantaeskola

18.50 3-2 Rantaeskola (Huttunen, Hämäläinen Aa.) YV 

29.15 4-2 Tuomas Vartiainen (Rantaeskola, Nousiainen)

31.06 5-2 Juuso Könönen (Kinnunen, Hämäläinen Aa.)

58.51 6-2 Aleksi Hämäläinen (Siikaluoma)

Torjunnat: 

Saikkonen 19 

Risteli 32

...

Lue lisää...

Sivut