Kausikortit nyt myynnissä!

IPK-kausikortit myynnissä. Lisätiedot täältä.

Jarmo Ylisipola - 10 kiperää

Lähetetetty Keskiviikkona, 26. marraskuuta 2014

Haastattelusarja ”10 kiperää” jatkuu ja tällä kertaa vuorossa on joukkueen GM Jarmo Ylisipola. Hän on tehnyt mittavan uran Iisalmen Peli-Karhuissa. Siitä osoituksena Ylisipolan pelinumero 25 on jäädytetty ja Kankaan montussa kunniapaikalla roikkuu pelipaita nro 25.

1. Sinulla on takana pitkä taival IPK:ssa. Miten kaikki alkoi ja kuinka pitkään olet ollut seurassa?

- Asuimme Kirkonsalmella lapsuudessa ja Ahjolan luonnonjäällä opettelin luistelemaan neljän viiden vanhana. Vuonna -69 liityin Peli-Karhujen E-junioreihin. Siitä asti olen ollut IPK:n toiminnassa mukana eli tähän mennessä 45 vuotta. Onhan siinä jokunen hetki vierähtänyt!

2. Missä rooleissa olet IPK:ssa toiminut?

- Aluksi pelasin junioreissa, sitten edustusjoukkueessa kauteen 1993-94 asti. Sen jälkeen olen toiminut valmentajana sekä juniorijoukkueissa että edustuksessa. Lisäksi olen ollut joukkueenjohtaja, GM sekä aktiivisesti seuran markkinoinnissa mukana. Monenlaista hommaa olen tehnyt. Tällä kaudella olen seuran GM ja hallituksen jäsen sekä edustusjoukkueen valmentaja.

3. Miten saat aikasi riittämään? Onko vuorokaudessasi enemmän kuin 24 tuntia?

- Kyllä 24 tuntia riittää. Täytyy käyttää tehokkaasti se aika, mikä käytettävissä on. Joskus pitää toki tehdä useita asioita samanaikaisesti. Mutta kun on mielekkäitä hommia, niin mielellään niihin aikaansa käyttää.

4. Mitkä ovat parhaat muistosi matkan varrelta?

- Voi voi. Niitä hienoja muistoja ja tarinoita on niin paljon. Kyllä niistä varmasti saisi pienen kirjan kirjoitettua. Ehkä kirkkaimmin on mieleen jäänyt se, kun vuonna -77 pääsin mukaan...

Lue lisää...

Ketterä - IPK 8-3, 23.11.14 - Otteluraportit

Lähetetetty Sunnuntaina, 23. marraskuuta 2014

IPK:n taival jatkui vaihtelevissa merkeissä, kun Ketterä voitti iisalmelaiset selkein numeroin 8-3. IPK:n päävalmentaja Jukka Niiranen oli harmissaan joukkueen ailahtelevista otteista.

- Keskiviikon hienon voiton jälkeen odotukset oli korkealla. Emme kuitenkaan saaneet sellaista alkua, minkä olisimme halunneet. Jotenkin helpon tuntuisesti siinä Ketterä pääsi iskemään maalit.

- Toinen erä oli mielestäni meidän. Siinä loimme lukuisia maalintekopaikkoja, mutta emme onnistuneet viimeistelyssä. Jos omia paikkoja ei käytä, niin usein soi omissa ennemmin tai myöhemmin. Ketterä pääsi sitten alivoimalla iskemään heidän neljännen maalin, Niiranen totesi.

- Kolmannessa erässä yritimme taistella ja päästä vielä voittotaisteluun, mutta vastustaja iski vastahyökkäyksistä maalit. Siinä piti toki riskilläkin hyökätä ja silloin tulee usein myös puolustukseen aukkoja. Siihen Ketterä kyllä iski sähäkästi.

- Kokonaisuutena meidän pitää pystyä parantamaan tasaisuutta pelissämme. Olipa ottelu kotona tai vieraissa, oltiinpa energisiä tai väsyneitä tai olipa ottelussa 50 tai 5000 katsojaa, niin aina pitäisi pystyä tietyllä rutiinitasolla suorittamaan. Sillä tässä sarjassa pärjää. Mutta ei muuta kuin Lounais-Suomen vieraskiertueelle tulevana viikonloppuna uudella innolla, Niiranen päätti.

Maalikooste

Kaksi maalia iskeneen Niko Putkosen kommentit ottelun jälkeen (Iisalmen Sanomat).

Ketterä - IPK, 23.11.14 - Otteluennakot

Lähetetetty Lauantaina, 22. marraskuuta 2014

IPK matkustaa sunnuntaina Imatralle Ketterän vieraaksi. Joukkueet kohtasivat Suomi-sarjan avausottelussa ja silloin IPK haki vierasvoiton maalein 2-5. IPK:n valmentaja Jarmo Ylisipola oli luottavaisin mielin kamppailun aattona.

- Keskiviikon voitto Joensuussa antoi joukkueelle itseluottamusta ja uskoa omaan tekemiseen. Lauantain harjoituksissa meillä oli hyvä ilme jäällä ja sitä tarvitaan myös sunnuntaina. Kaikki ottelut tässä sarjassa ovat kovia ja ennen kaikkea tasaisia. Useimmat pelit ratkeavatkin maalin erolla suuntaan tai toiseen, Ylisipola kertoi.

- Voitimme sarjan avausottelun Ketterän vieraana ja kolmea pistettä lähdemme hakemaan nytkin. Silloin olimme vahvoja varsinkin erikoistilanteissa. Terävä esitys voittoon vaaditaan, mutta meillä on varmasti hyvät mahdollisuudet kolmeen pisteeseen. Hyvällä itseluottamuksella ja joukkuepelillä lähdemme Ketterän kaatoon, Ylisipola totesi.

Viime viikon lauantaina loukkaantuneen Henri Kiviojan kuulumiset (Iisalmen Sanomat).

Kokoonpano:

Heikkilä - Qvist - Lyytinen
Fofanov - Svensk - Mertanen
Putkonen - Riihola - Savolainen
Patronen - Suihkonen - Ruotsalainen

Lukkari - Penttinen
Hiltunen - Huttunen
Heinonen - Kokkonen

Karhu (Airasvaara)

Sivut