SaPKo vahvempi kotihallissaan

SaPKo voitti ottelusarjan viidennen pelin Savonlinnassa lukemin 6-3 ja siirtyi sarjassa otteluvoitoin 3-2 johtoon. IPK hallitsi ensimmäistä erää kotijoukkueen lukuisten jäähyjenkin takia mutta siitä huolimatta SaPKo ensimmäisen erän jälkeen ottelua maalilla johti. Toinen erä oli kotijoukkueen hallintaa ja kolmanteen erään lähdettiin kotijoukkueen neljän maalin johdossa. Kolmannessa erässä IPK sai vielä kirittyä kahden maalin päähän Topi Piipposen illan toisella sekä Samu Pyykkösen osumalla mutta sen lähemmäksi ei vierailijat enää päässeet ja SaPKo ottelusarjan kolmannen kiinnityksensä otti. 

- Tehtiin ensimmäisessä erässä harmittavia virheitä joista SaPKo rankaisi ja niiden seurauksena pelin virtaus heille kääntyi ja toinen erä oli kotijoukkueen niin pelillisesti kuin myös tuloksellisestikin. Erittäin ylpeä kuitenkin joukkueesta, jaksoivat raapia viimeiseen asti vaikka se ei tänään voittoon riittänytkään ja tulemme varmasti pistämään aivan kaiken likoon maanantain kotiottelussa että vielä kerran tänne pelamaan tulemme, kertoi päävalmentaja Janne Sinkkonen ottelun jälkeen. 

Tilastot

1-0 Lämsä ( Henttonen ) AV SR

1-1 Piipponen ( Hämäläinen Al, Kouvalainen )

2-1 Lahtela AV

3-1 Elo ( Lahtela, Salo )

4-1 Väinölä ( Lahtela )

5-1 Lahtela ( Salo, Lantta ) YV

5-2 Piipponen ( Pyykkönen )

5-3 Pyykkönen ( Hämäläinen Aa, Katosalmi ) IM

6-3 Hämäläinen ( Mäkinen ) TM

Torjunnat

Urpolahti 23

Tolonen 16, Autio 22

Yleisöä 988

Monipuolinen hyökkääjä Samu Pyykkönen teki tehot 1+1 ottelusarjan viidennessä kohtaamisessa.