SaPKo oli tehokkaampi Savonlinnassa

Iisalmen Peli-Karhujen vierasottelujen putki jatkui keskiviikkona Savonlinnassa. Kotijoukkue oli viimeistelyssään tehokkaampi ja piti pisteet Savonlinnassa maalein 6-3 (2-0, 2-2, 2-1).

IPK:n päävalmentaja Janne Sinkkonen oli ottelun jälkeen pettynyt tappioon.

- Tulos harmittaa tosi paljon. Onnittelut kotijoukkueelle, joka oli tänään tehokkaampi. Meilläkin oli maalipaikkoja, mutta emme onnistuneet, Sinkkkonen sanoi.

Ensimmäisessä erässä kotijoukkue SaPKo oli isäntä kaukalossa onnistuessaan maalinteossa tehokkaasti. Oskari Siiki vei kotijoukkueen johtoon ylivoimahyökkäyksestä jo reilun viiden minuutin jälkeen.

Toisen osuma syntyi ylivoimalla, kun William Mäkinen laukoi poikittaissyötöstä 2-0.

- Ensimmäisen erät lopussa oltiin ihan sukkasillaan ja liian varovaisia. Tehtiin isoja virheitä, joista näin hyvä vastustaja rankaisee, Sinkkonen harmitteli.

Toista erää pelattin lähes puoliväliin, kun seuraava maali nähtiin, mutta sekin vielä IPK:n maaliin. Mikko Lahtela laukoi poikittaissyötöstä jo 3-0.

IPK sai kuparisen rikki ylivoimalla erän puolivälin jälkeen, kun Aleksi Hämäläinen onnistui viimeistelemään avausmaalin ylivoimalla Topi Piipposen syöstöstä.

Muutamaan minuuttia myöhemmin IPK onnistui toistamiseen ylivoimalla. Tällä kertaa Aatu Hämäläinen laukoi kavennuksen Tatu Kokkolan ja Samu Pyykkösen syöstästä.

- Ylivoimamaalit pitivät meidät tänään pelissä mukana, Sinkkonen myönsi.

Hyvä takaa-ajo tyrehtyi kuitenkin pari minuuttia myöhemmin, kun SaPKo siirtyi Niklas Salon maalilla taas kahden maalin johtoon.

Päätöserässä Karhulauma pääsi pelaamaan taas ylivoimaa erän jälkipuoliskolla, jolloin se onnistui kavennuksessa. Topi Piipponen purjehti SaPKon puolustusneliön keskellä ja laukoi kavennuksen.

IPK juotui kuitenkin hetken päästä alivoimalle, jolloin SaPKo onnistui ylivoimalla lisäämään eron taas kahteen maaliin Joona Monton maalilla.

Ottelun lopulla IPK haki kavennusta ja tasoitusta yhden pelaajan ylivoimalla ilman maalivahtia, mutta yritys päättyi SaPKon 6-3 maaliin.

- Me puolustettiin sitkeästi, ja luotiin maalipaikkojakin ihan riittävästi ylivoiman lisäksi, mutta maalinteossa ei onnistuttu, Sinkkonen totesi.

IPK pelaa seuraavaksi perjantaina Kankaan Montussa. Vastaan tulee Keupa HT.

 

1. erä

6.18. Oskari Siiki (Joona  Monto, Kasper Piitulainen) 1-0

10.44. William Mäkinen (Toni Henttonen, Matias Lainio) YV.

2. erä

27.41 Mikko Lahtela (Niklas Salo, Jarno Pavén) 3-0

31.51. Aleksi Hämäläinen (Topi Piipponen) YV.

34.57 Aatu Hämlääinen (Tatu Kokkola, Samy Pyykkönen) 3-2. YV.

36.59 Niklas Salo (Jimi Kuronen, Mikko Lahtela) 4-2 (VT)

3. erä:

53.24 Topi Piipponen (Janne Koponen, Aleksi Hämäläinen) 4-3 YV

55.19 Joona Monto (Rasmus Hämäläinen) 5-3 YV

59.37 Rasmus Hämäläinen 6-3.

Torjunnat:

SaPKo 7+9+4=19

IPK 9+18+12=39