Qvist sivussa toistaiseksi, liittyy valmennusryhmään

IPK:n hyökkääjä Eetu Qvist on toistaiseksi sivussa peleistä polvivamman vuoksi. Poissaolon ajaksi hän liittyy joukkueen valmennusryhmään. Päävalmentaja Jukka Niiranen taustoitti tilannetta.

- Eetu on poissa peleistä ainakin joulutaukoon asti ja hän liittyy valmennustiimiimme saman tien. Pyysin Eetua mukaan ja uskon, että hänellä on annettavaa myös tällä puolella. Hän on tervetullut lisä valmennustiimiimme siksi aikaa, kun hän pystyy palaamaan kaukaloon.

- Eetulla on pitkä pelaajakokemus eri seuroista ja sarjoista. Siitä on varmasti myös valmennuksellista apua ja hän tulee tuomaan esiin omat näkemyksensä. Minun, Riston (Kurkinen) ja ”Jöllin” (Jarmo Ylisipola) toimenkuvat eivät tule muuttumaan, Niiranen kommentoi.

Qvist on sivussa ainakin joulutaukoon asti. Sairasloman pituus tulee tarkentumaan myöhemmin.

- Kurja juttuhan se on, etten pysty joukkuetta jäältä käsin auttamaan, mutta polvi on siinä kunnossa, ettei se kestä pelaamista. Hienoa, että voin kuitenkin olla joukkueen mukana ja apuna playoff-taistelussa. Uskon vahvasti, että olemme kahdeksan parhaan joukossa keväällä, kun sarja loppuu. 

- Olin viime kaudella Asplövenissä pelaamisen ohella seuran A-junioreiden apuvalmentajana aina kun aikaa oli. Eli aivan uusi kokemus tämä ei ole, Qvist kertoi.