IPK:lla edessä kauden viimeinen runkosarjaottelu Joensuussa

 

IPK:n kauden viimeinen runkosarjaottelu pelataan perjantaina Joensuussa, jossa IPK saa vastaansa runkosarjassa kuudentena majailevan Jokipojat. Joukkueet ovat kohdanneet kolmesti aiemmin tällä kaudella, Jokipoikien ollen kahdesti vahvempi, kun taas IPK on vienyt pisteet kertaalleen. 

Viimeinen pudotuspelipaikka ratkeaa vasta huomisella kierroksella, kun IPK voitti keskiviikkona kotonaan SaPKon ja samaan aikaan viimeistä pudotuspelipaikkaansa hallussa pitävä RoKi nappasi myös täydet pisteet, on piste-ero pudotuspeliviivaan edelleen kolme pistettä. Myös Kiekko-Vantaa on taistelussa mukana, kun se on tasapisteissä IPK:n kanssa. 

IPK:n minitavoite (sarjapaikka) on saavutettu, kun piste-ero karsijan paikalla olevaan Peliittoihin kasvoi keskiviikon voiton myötä viiteen pisteeseen. Joukkueen leirissä tunnelma sarjapaikan varmistuttua oli luonnollisesti hyvä, mutta joukkueessa painotettiin töiden olevan kesken ja unelman pudotuspelipaikasta olevan edelleen elossa. 

  • Mahtava tunne tällä hetkellä. Minimitavoite on nyt saavutettu, kun sarjapaikka varmistui. Olemme olleet kaksi kuukautta selkää seinää vasten niin loistava fiilis tällä hetkellä, kommentoi IPK:n päävalmentaja Tommi Miettinen. 
  • Unelma pudotuspelipaikasta elää edelleen. Lähdemme voittamaan perjantain ottelua ja katsotaan sen jälkeen mihin se riittää, kommentoi Miettinen keskiviikon ottelun jälkeen.

Samoilla linjoilla oli myös IPK:n konkari Aatu Hämäläinen

  • Voittoa lähdetään sieltä (Joensuusta) hakemaan. Ei tarvitse sen kummemmin miettiä, kun laitetaan kaikki likoon perjantaina ja katsotaan mihin se riittää, Hämäläinen kertoi. 

IPK:n ainoa muutos kokoonpanoon on, että Juuso Könönen korvaa Janne Katosalmen IPK:n 4. ketjussa. 

IPK järjestää kyydin Joensuuhun

Ilmottaudu mukaan bussiin Joensuuhun:

Lähtö klo 15 Iisalmesta. 

Hinta ainoastaan 20€ / hlö (sisältää kyydin + ottelulipun).

Sitovat ilmottautumiset klo 20 mennessä: info [at] ipk [dot] fi 

Vielä mahtuu mukaan! 

Runkosarjan viimeinen ottelu:

15.3. Jokipojat – IPK klo 18.30