HCIK - IPK 29.11.14, 4-3 (JA)

IPK koki karvaan jatkoaikatappion Kaarinassa HC Indiansin vieraana. IPK johti ottelua avauserän jälkeen maalein 0-3, mutta Indians kiri kolmannessa erässä tasoihin ja iski voittomaalin jatkoajan alussa. Loppulukemiksi kirjattiin 4-3.

- Pitkä ajomatka oli alla ja valmistautumisen merkitystä korostimme ennen ottelua. Siinä todellakin onnistuimme ja alusta alkaen hallitsimme ottelua. Teimme erään kolme maalia ja yksi selvä maali vielä hylättiinkin, IPK:n päävalmentaja Jukka Niiranen kertoi.

- Meillä oli tarvittavat maalipaikat karata selvempäänkin johtoon ottelun toisessa ja kolmannessa erässä. Toisaalta meidän tulisi pystyä pelaamaan tylysti ja puolustaa tiukasti, kun sen aika on.

- Kyllä tänään kaverille pomppikin suotuisasti parissa maalissa ja he tavallaan ryöstivät meiltä kaksi pistettä. Ottelu oli hallinnassamme ja ehkä alku oli liiankin helppo. Vastustaja käytti lopussa paikkansa paremmin ja tämä oli tulos. Huomenna matkustamme Forssaan ja siellä on uusi mahdollisuus pisteisiin, Niiranen päätti.

Janne Svenskin kommentit kamppailun jälkeen (Iisalmen Sanomat). 

Maalikooste